sunnuntai 17. tammikuuta 2016

B12-Vitamiinin Puutos



B12-vitamiini ei ole ehkä se kaikkein tunnetuin, mutta sen riittävä saanti on kuitenkin todella tärkeää kaikille ihmisille. Ihmiskeho tarvitsee sitä veren punasolujen tuottamiseen, hermostoon, DNA:han ja moniin muihin kehon funktioihin.

Koska monet eivät tiedä tämän vitamiinin merkitystä, esiintyy sen puutosta enemmän kuin olisi tarvis. Suurin ongelma puutostilasta on vegaaneilla ja kasvissyöjillä, sillä tätä vitamiinia esiintyy parhaiten eläinten lihassa. Vegaanien tulisikin huolehtia erityisesti tämän vitamiinin saannista, sillä heidän täytyy valita joko b12-vitamiinilla vahvistettua kasvistuotteita tai käyttää lisäravinteita sen saantiin.

B12-vitamiinin puutostila kehittyy hitaasti, ja sen oireet esiintyvät pikkuhiljaa, kasvaen voimakkuudeltaan puutostilan jatkuessa. Jos puutos on oikein raju, voivat nämä oireet ilmaantua nopeastikkin. Esimerkiksi voisi olla suolistosairaus, jonka takia tämä vitamiini ei enään yhtäkkiä imeytyisi kehoon.

Puutostilan oireet ovat hyvin monimuotoisia, ja tästä johtuen niitä ei aina ole helppo yhdistää juuri b-12-vitamiinin puutokseen. Kokenut lääkäri voi päätellä yhteyden kyselyllä ja tutkimuksella, mutta puutos varmistetaan aina lopulta verikokeella.

Tässä on listattuna joitain yleisiä b12-vitamiinin puutoksen oireita:


  • Oudot tuntemukset tai tunnottomuus raajoissa (jalat,kädet)
  • Kävelyongelmat ( horjuminen, tasapaino heikko)
  • Anemia
  • Turvonnut, kipeä kieli
  • Kellertävä iho
  • Vaikeudet ajatella ja tehdä aivotyötä
  • Muistivaikeudet
  • Paranoia tai hallusinaatiot
  • Yleinen heikkous
  • Rasittuneisuus ilman ihmeempää rasitusta
Jos sinua vaivaa joku kyseisistä oireista, kannataa asia aina tutkia, sillä hoitamattomina neurologiset oireet voivat aiheuttaa jopa pysyvää vahinkoa. Lisäksi aikaisin havaittu puutostila voidaan helposti korjata vitamiinilisällä, kun taas vakavampaan tarvitaan pistoksia ja tarkempaa hoitoa.

Riskiryhminä puutostiloille ovat kuten jo mainittujen vegaanien lisäksi mm. seuraavat ryhmät:

  • Yli 50-vuotiaat
  • Diabeteksestä kärsivat ja diabetes lääkkeitä syövät
  • Suolistosairauksista kärsivät, erityisesti niistä jotka vaikeuttavat ruoan imeytymistä
  • Painonpudotusleikkauksessa olleet
Näihin ryhmiin kuuluvien kannattaa ehkä harkita vakavasti B12-vitamiini lisäravinteiden ottamista, ainakaan jos ei syö paljoa lihaa, tai  b12-vitamiinilla vahvistettuja kasvistuotteita.

Lähde:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti